Tarinan päätepiste. Vai onko?

Olisiko nyt sen kolmannen postauksen vuoro? Kirja on nyt luettu ja hyvä niin. Kirja oli mielenkiintoinen. Teoksen aiheena (taikka teemana) oli Hitler ja hänen kasvunsa lapsesta maailman pelätyimmäksi hallitsijaksi. Tätä kehitystä Huovinen kuvaa todella hyvin ja värikkäin sanakääntein.

Sitten voisi vähän arvostella kirjaa:

Kirjan plussat ensin; todella hauska, joka teki lukemisesta miellyttävää. Kirja ei ollut ollenkaan tylsä, vastoin odotuksiani. Huovinen kertoi kirjassaan todella hyvin samat faktat Hitleristä, joita historian oppitunneillakin olen oppinut. Esimerkkinä Hitlerin julmuus juutalaisia kohtaan. Toisaalta tämä Hitlerin viha juutalaisia kohtaan varjosti muuten hauskaa kirjaa.

Kirjan miinukset (jos niitä edes löytyy); Kirja oli pitkä, mutta toisaalta pituus ei haitannut lukukokemusta, koska Huovisen tyyli kirjoittaa koukutti ainakin minut ihan täysin. Omasta mielestäni Hitlerin nuoruutta käsiteltiin turhan paljon kirjan alussa, mutta se on tietenkin lukijan mielipide.

Näin loppukaneettina (-kanoottina) voisin sanoa, että kirja oli kaikin puolin todella miellyttävä kokemus. Mikään kirjan kohta ei jäänyt kaivamaan mieltä vaan kirjasta jäi niin sanotusti hyvä maku suuhun. Suosittelen!

Veijarimaisuutta kerrakseen

Nyt olisi toisen postauksen vuoro. Kirjaurakassani olen päässyt suurenmoiseen puoleen väliin. Tässähän voisi ajatella että lasini on puoliksi täynnä. Voisi kuvitella että kirja Adolfista olisi puuduttava ja täynnä väsyttäviä faktoja. Sitähän se onkin. Meinaan täynnä faktoja, mutta kyllä en voi muuta kuin sanoa, että Huovinen osaa kirjoittaa.

Olen tähän mennessä saanut monet hyvät naurut kaikista niistä sattumuksista, joilla Hitlerin elämää on rikastettu. Teos on hyvin tehty.

 Minun on ollut vaikea saada selkoa siitä kuka on teoksen mielenkiintoisin hahmo. Miksi? Vastauksena on ettei kirjassa oikein kerrota muista kuin Adolfista ja hänellä ei omasta mielestäni ollut sivupersoonaa, joten tästä syystä hän saa kaiken huomion, jonka lukijana voin hänelle antaa.

Kirjasta mielenkiintoisen tekee se kuinka Huovinen kertoo humoristisesti kaikki Hitlerille sattuneet tapahtumat. Minua huvitti paljon se, kuinka Hitler uhosi että hän nostaa uuden valtakunnan jaloilleen kun hänet valitaan valtion johtoon. Kuinkas kävikään? Vasta monen sattuman kautta Hitler ja hänen edustamansa puolue pääsi eduskuntaan. 

Ei voi muuta sanoa kuin että, jos kirja on loppupuolella puoliksikaan yhtä hauska kuin se alussa oli niin tätähän lukee mielellään :)

Moi. Minä olen Anssi. Oletko eksynyt? Olet nimittäin päätynyt lukemaan kirjallisuusblogiani, jossa arvostelen seuraavaa luku-urakkaani.

Seuraavana kirjana minulla on Veikko Huovisen Veitikka ja kyseisen teoksen julkaisuvuosi on 1971.

Juuri tähän teokseen päädyin sattuman kautta. Tunnilla piti päättää kirja, jonka jokaisen pitää lukea ja josta pitää tehdä blogi ja tämän teoksen nimi kiinnitti huomioni. Veitikka ei kuulu tavallisimpiin nimiin joilla Adolf Hitleriä kutsuttiin. Kirja kertoo hauskalla tavalla natsi-Saksan johtajan Adolf Hitlerin kasvusta ja kehityksestä nuoresta keppostelevasta pojasta taitavaksi puhujaksi ja hallitsijaksi.
 Luulenpa, että tämäkin kirja Huoviselta on yhtä viihdyttävä kuin vaikkapa Havukka-ahon ajattelija, joka oli todella hauska ja miellyttävä kokemus lukea. Suosittelen lukemaan senkin :)

 Toivottavasti tämä bloginpoikanen saa sinutkin kiinnostumaan kirjallisuudesta ja samalla saa sinut huomaamaan kuinka viihdyttävää kaunokirjallisuuden lukeminen on.

Seuraavaa postausta odotellessa ;)